Uusi tv-taso


Joko teillä on televisiot seinällä ja kirjat piilossa? Täällä ei ole haluttu luopua kirjahyllyistä tai tv-tasoista. Eilen lähdettiin ostamaan Ikeasta muutamaa koukkua. Kierrettiin Ikea nopeasti läpi ja otettiin kaikki tarpeellinen mitä mieleen tuli. Kassalla tajusin, että eipä muistettu ostaa just sitä, minkä takia halusin reissuun. Mies totes, että jos saa lihapullat niin eipä haittaa kiertää uudestaan kauppaa läpi. Koukut löydettiin ja kassalle mennessä sattui katse valkoiseen lipastoon. Oltiin tätä jo meidän Porvoon majapaikassa katseltu ja mietitty, että sopis meille television alle. Itse oikeasti tykkään Ikean jutuista. Kyllä niistä suurin osa on mun käyttöä kestänyt vuodesta toiseen.

Pienen pohtimisen jälkeen ostettiin se ja eilinen ilta kuluikin sitten leppoisissa merkeissä lipastoa kasaillen. Ihan rehellisesti sanottuna ois voinu mennä vähän leppoisamminkin, mutta nyt se on kasattu ja voi kun siitä tykkään. Plussana nuo kaikki kuusi laatikkoa, joihin mahtuu vaikka mitä. Näitä kuvia lataillessa huomasin vasta tuon HAYn puisen käden ja minä en oo sitä noin laittanut :)


Voi, että kun näitä pitkiä blogitaukoja on taas ollut. En tiiä voinko enää edes vedota siihen, että en vaan jaksa aukaista tietokonetta, kun töissä koneella koko päivän istun. En oikeastaan jaksa enää edes aukaista puhelintakaan. Viime viikon kärsin vielä ihan kamalasta pääkivusta ja meillä oli täällä televiokin kiinni. Nyt se on onneksi helpottanut ja viikonloppukin tais tehdä hyvää. Eipä sillä, että tässä välissä ois kovin ihmeellisiä juttuja ollutkaan. Naistenpäivänä ajettiin hampparille ja muutamana päivänä ulkoiltiin. Kavereita oon nähny ja muuten päivät on kulunu sitten töissä.


Nyt täällä valmistaudutaan taas tulevaan työviikkoon ja kieltämättä oon ollu pitkästä aikaa vähän stressaantunut ja jollain ihmeellisellä tavalla siitä onnellinen. Tätähän mä toivoin ne kaikki vuodet kun kotona jouduin makoilemaan :) Nyt saunaan, ehkä pieni lasi kuohuvaa ja kasvonaamio vaikuttamaan. Eikö kuulostakin stressaavalta ;)

Mukavaa sunnuntaita teille!

Ruut

4 kommenttia

  1. Hah, en olisi tuota kättä huomannut, ellet olisi sanonut. Kiva kun on useampikin sisustaja talossa. :)
    Hyvän hankinnan olette tehnyt, IKEAsta löytää kyllä kivoja ja hyviä kalusteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kyllä edelleen tosi onnellisia tuosta kaapista ja mitä tuohon toiseen sisustajaan tulee niin tuo ainakin iloa tähän taloon, kun koskaan ei tiedä, että mitä löytyy mistäkin ;)

      Poista
  2. Oih niin kaunista teillä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna. Kovasti yritän tehdä kodista sellaisen, että hyvältä tuntuis just tässä asua :D

      Poista