Keskiviikon kollaasi


Hetkeksi maltoin laittaa kirjan pois kädestä ja tulla koneelle. Jotenkin nämä keskiviikon kollaasit on vaan sellaisia, että ainakin keskiviikkoisin tuntuu, että juttua tänne blogiin on. Tänään Sitä riittää, joten anteeksi jo etukäteen ;) Luvassa kuvia suoraan mun puhelimesta. Puhelimena mulla on muuten iphonen 6s, ollut jo parin vuoden ajan. Kerran sen tiputin maahan ja näyttö vähän halkesi, mutta oikeanlaisilla kuorilla sitä ei edes huomaa. Ihan hyvä puhelin ja toistaiseksi akkukin on toiminut ihan hyvin. Tykkään silti enemmän kuvata kameralla ja ehkä senkin takia täällä näkee vähän harvemmin tällaisia kuvia. Kuvia siitä oikeasta elämästä, jota me kumminkin täällä elellään ihan jokainen. 

Tänne kuuluu oikeastaan tosi hyvää. Työpäivät pitää kiireisinä. Vieläkin mulla on tosi paljon opeteltavaa siinä, että istun vaan koneella, mutta nautin kyllä ja tuntuu, että joka päivä entistä enemmän. Illat koostuu monenlaisista jutuista. Joskus vietän aikaa ystävien kanssa. Muutaman kerran oon työpäivän jälkeen jääny kaupungille kiertelemään ja ihastelemaan kaikkea. Harvoin tulee nykyään keskustassa oltua, joten töiden aloitus toi keskustan takas mun elämään, jos ei muuten niin ikkunan kautta :) Aika usein kurvaan työpaikalta suoraan salille ja sieltä sitten vasta kotiin ruokaa laittamaan. Joskus on virtaa senkin jälkeen ulkoilla. Tää on se vuodenaika, jolloin tuolla pihalla tuota hommaa riittäis. Tosin riittää sitä sisälläkin ja varastokin pitäis siivota niin, että saatais puutarhakalusteet sinne talveks. Meille toimii se, että päätetään etukäteen milloin joku juttu tehdään ja sit kun se on sovittu, niin sitten ei auta tekosyyt. Ollaan normaalisti aika mukavuudenhaluisia ja viihdytään käpertyneenä sohvalle ;) Elokuvia ja erilaisia sarjoja katsellen. Uusimpana on ollu kaikkien hehkuttama Game of Thrones. Viiden ensimmäisen jakson perusteella en tykänny yhtään. Olihan siinä jänniä juttuja, mutta ei vaan iskeny. Sitten eilen sitä taas katselin ja tänään oli pakko heti katsoa yks kun kotiin tulin. Ehkä siis sittenkin.. 

Viikonloppuisin ollaan ehditty käydä ystävän synttärijuhlilla, kirpparikierroksella Jämsässä, ulkona syömässä, retkellä, veneilemässä, saatu kotiin vieraita yms. Yks mukavimmista jutuista oli pari viikkoa sitten ollut Valon kaupunki-tapahtuma Jyväskylässä. No, ehkä seura oli se josta tykkäsin kaikista eniten. Tuo pikkuinen kettu sulattaa kyllä edelleen tän tätin sydämen. Maltan tuskin odottaa huomista, että näen heidät taas pitkästä aikaa. 

Elo on siis sopivan leppoista kaiken kiireen keskellä ja just nyt en keksi mitään valittamista. Näin jälkeenpäin voi vaan todeta, että ihan turhaan sitä pelkästi tätä uudenlaista arkea ja maalaili mielessään kaikenlaisia uhkakuvia. Tiesinhän mä sen, että olen ihminen, joka on nauttii siitä, että on töitä. Ehkä jännitin vaan eniten sitä, että löytyykö musta enää sitä ihmistä, joka osasi olla sellainen skarppi, kuten töissä pitää olla. Ei tällainen kotoisa laiskimus ;) Löytyihän se, onneksi. Oon ihan varma, että aina tää arki ei voi olla näin mukavaa, joten päätän nyt nauttia tästä olotilasta ihan uhallanikin. Ainakin tämän illan ;) Toivottavasti teilläkin menee hyvin. 

Nyt äkkiä takaisin kirjan pariin. 

Ruut

2 kommenttia

  1. Kiva kollaasi!
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa. Näitä on kyllä niin mukava aina tehdä!

      Poista