Tätin pojat


Taas se alkaa viikonloppu olla lopuillaan, mutta palataan vielä perjantain tunnelmiin. Kahtena viimeisenä viikkona olen saanut viettää perjantait kahden pienen ihanan miehen seurassa. Nyt perjantaina päästiin vielä pitkästä aikaa kokkailemaan siskoni ja serkkuni kanssa yhdessä ja se oli mukavaa se. Niin kovin rakkaita ovat kaikki ja kerran viikossa olen toivonut osaa heistä edes hetken näkeväni. Aina se ei onnistu, mutta onneksi on puhelimet. Tää viikko on muutenkin ollut aika spesiaali, kun pääsin näkemään myös veljeni poikaa. Täteilyä pitkästä aikaa ihan kunnolla ;) 



B ja minä leikittiin piilosta ehkä sen 105 kertaa ja A nautti jutustelusta ja lautapeleistä. Siinä kun toinen yrittää väkisin vetää itseltään hampaita, koska ne vejeltäkin lähtivät, on taas toinen suurien kysymysten äärellä. Mitä ovat utareet, mistä pilvet tulevat ja monta muuta kysymystä. Heidän kanssaan unohtaa hetkeksi kaiken muun ja sitä keskittyy vaan siihen hetkeen. Parasta aivojen nollausta sanon minä.


Mukava päivä, eikä hommaa latistanut edes se, että leikkasin porkkanoiden seassa omaa sormeani ja makasin hetken sohvalla. A tuli jossain vaiheessa kysymään, että näenkö hänet taas (silmissä kun sumeni hyvin nopeasti). Nauratti lähinnä, kun oli jo toinen kerta siellä sohvalla makoillessa jonkun jääpussin kanssa (viimeksi meni nenä). Viime viikolla teloin kotona kätenikin meidän sohvapöytään, joten jos ei kipua tarpeeksi muuten ole niin kyllä sitä jotenkin itseeni saan ;) 



Muuten viikonloppu on kulunut kotoillen (ja ulkoillen). En olis sen mun reissun jälkeen tästä kovin pitkälle kaivannutkaan. Viihdyn kainalossa ja sinne suuntaan nytkin. Oikein mukavaa sunnuntaita myös teille. 


Ruut

Ei kommentteja