Lumenen uudet ja muutama muu suosikki



Tässä taas vähän kauneusjuttuja tähän päivään. 

Lumenen tuotteista tuli oikeastaan suisikkejani heidän kasvovoiteensa myötä. Joku aiempi lemppari taisi jossain vaiheessa poistua myynnistä ja etsin kauan iholleni sopivaa voidetta. Ihan vahingossa (tai sitten edullisen hinnan takia) satuin testaamaan jotain Lumenen rasvaa ja sille tielle jäin. Sen jälkeen olen uskaltanut testata muitakin heidän juttujaan. Nyt testissä on ollut tuo Lumenen Lähde- puhdistusvesi. Näitä taisi olla kaupassa kolmea eri kokoa ja itselläni se pienin. Ajattelin, että on kätevä matkoille yms. On siis 3 in 1, poistaa meikin ja ei tarvitse edes kasvovettä käyttää tämän jälkeen. Tästä olen kyllä tykännyt! Tuo Lumenen kirkastava pikahoito sen sijaan ei ihan niin paljon heleyttä saanut aikaan mitä ajattelin, mutta puhtaan tuntuisen ihon kyllä. Toki käytän koko purkin loppuun ja katson sitten ostanko tätä uudestaan. 

Kynsissä olen mennyt nyt taas muutaman päivän punaisella lakalla ja tämä Mavalan Paris on kyllä ehdoton suosikki. 


Deodorantti vaihtui joku aika sitten tuollaiseen Dermosilin alumiinittomaan versioon. Vähän epäilin, että toimiiko, mutta hyvin toimii ja tykkään kovasti. Dermosilin tuotteet ovat vielä aika vieraita itselleni, mutta olen kyllä tykännyt muutamista tuotteista paljon.



Sellaisia uutukaisia ja vähän vanhojakin suosikkeja. 

Näin lopuksi täytyy kyllä todeta, että oma ihoni on muuttunut hiljalleen jotenkin parempaan kuntoon. En tiedä johtuuko se iltaisin käyttämästäni Aloe Veran rasvasta, viikottaisista naamioista tai kuorinnasta, vai olenko vain löytänyt hiljalleen oikeanlaisia tuotteita. Pääasia on kumminkin, että siitä ihan pintakuivuudesta olen hiljalleen päässyt eroon. Oli nimittäin inhottavaa näin talvisin, kun iho vain kuivui ja kuivui.

Sain muuten tällä viikolla vihdoin ja viimein siivottua vessankaapit niin, että molempien jutut sinne mahtuvat. Meni valehtelematta melkein koko päivä siinä hommassa. Teki kumminkin ihan hyvää päivittää omatkin meikit ja rasvat ja samalla luopua joistakin vanhoista ja viedä avaamattomat kirpputorille. Huh mikä urakka meillä on taas tämän viikon ollut, kun on saanut kirpparikamoja etsiä.. 

Kaunista torstaita myös sinne teille!

Ruut

Ei kommentteja