Aamun paras juttu




Täällä ollaan taas kartalla, että mitä maailmassa tai ainakin tässä lähiympäristössä tapahtuu. Keskisuomalainen on tullut minulle lähes siitä saakka, kun olen joskus aikoinani vanhempieni luota pois muuttanut. Opiskellessakaan se ei ollut se ensimmäinen säästökohde ja jotenkin vaan tykkäsin siitä, että sain lukea lehden aamuisin ennen kouluun/töihin lähtöä. Vaikka sitten joudin sen takia heräämään vähän aikaisemmin. Nyt syksyllä olin pitkästä aikaa muutaman kuukauden ilman lehteä ja oikeasti kaipasin sitä. Viime talvena tosin manailin sitä, kun tuo postilaatikko oli tuolla kovin kaukana ja mäki sinne niin jäinen, että posti jäi välillä hakematta. Tänä vuonna mun oma postipoika tuo mulle aamuisin lehden pusupalkalla, joten ei tarvii ihan joka kerta pelätä kaatuvansa ;) Paperinen lehti on mulle edelleen se mistä tykkään. Olen niin huono katsomaan televisioista uutisia tai lukemaan niitä netistä ja välillä tuntui, etten tiedä mistään mitään. Niin me sitten taas tilattiin lehti ja nyt on eilisestä lähtien ollut täällä meillä yksi onnellinen ihminen. No, taitaa niitä olla kaksi. Toisen onni jne.. Ette voi uskoa, kuinka tarkkaan luin eilen lehden ja tuntui, että käsissä olisi suurempikin aarre. Pienet ne on ilot taas. 

Muuten täällä ollaan aikalailla petipotilaana tää päivä. Selän lisäks pää vähän kipuilee, joten lupasin jo aamulla, että otan tän päivän hyvin rauhallisesti. Aloitinkin aamun leffoja katsellen ja mulla olis ties kuinka monta sarjaa kesken Netflixissä, joten eipä tässä ongelmia oo saada aikaa kulumaan. Mukavaa päivää myös sinne teille. On se vaan ihanaa, miten valoista tuli tuon lumen mukana! 

Ruut

2 kommenttia

  1. Täällä myös paikallinen sanomalehti kuuluu aamun aloitukseen! Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan kiva lukea paperilehteä edelleen :)

      Poista